SILLAN AVAJAISET
Kirkkonummella rakennetaan Kirkkolaakso-nimistä aluetta. Siellä vietettiin kirsikkapuiden istutusjuhlaa ja avattiin virallisesti Tohtorinpolun silta.
Lisäilin muutaman kuvan joulukuun lopulta saman sillan alueelta.
Taustalla silta jonka avajaiset kohta alkavat
4
08.09.2010
Neljä kirsikkapuuta odottaa istuttamista
2
08.09.2010
Erikoislapio
12
08.09.2010
Keskellä kunnanjohtaja kättelemässä kutsuvieraita
4
08.09.2010
Ortodoksisen kirkon väkeäkin on paikalla
2
08.09.2010
Kuopat on kaivettu valmiiksi
2
08.09.2010
Lapio odottaa istuttajia
12
08.09.2010
Siltakin on valmiina silkkinauhoineen
6
08.09.2010
Tilaisuuden aloittaa kunnanjohtaja Tarmo Aarnion puhe
2
08.09.2010
Ruusutkin odottelevat jakamista
4
08.09.2010
Esiintyjän vuorokin tulee
2
08.09.2010
Silta sivultapäin katseltuna
10
08.09.2010
Nauhan leikkaajina olivat toimialajohtaja Ewa Forsten ja yhdyskuntatekniikan lautakunnan pj Jorma Haapanen
2
08.09.2010
Alueen rakentaminen jatkuu täyttä häkää
Tulossa useita asuintaloja
08.09.2010
Samantyylisiä siltoja ilman katosta rakennettu puron yli kolme muutakin
2
08.09.2010
Kesän viimeiset sauniot vielä kukkivat
4
08.09.2010
Vuorossa lisää juhlapuheita
2
08.09.2010
Ohjelmassa vuorossa Ken Main japanilainen pantomiimiesitys
6
08.09.2010
08.09.2010
4
08.09.2010
6
08.09.2010
2
08.09.2010
6
08.09.2010
2
08.09.2010
08.09.2010
Esitys on päättynyt, taputusten vuoro
2
08.09.2010
08.09.2010
 Sitten on vuorossa kirsikkapuiden istutus
4
08.09.2010
Lapion kahvoihin tarttuivat edustajat yrittäjiltä, seurakunnalta, poliitikoilta, virkamiehiltä, yhdistyksiltä, kiinteistöyhtiöltä sekä Keskolta
8
08.09.2010
Puu on saatu kuoppaan ja olisi vuorossa mullan lapiointi yhdessä
6
08.09.2010
Ei ehkä ihan helppoa, mutta eihän yhteistyö aina olekaan
08.09.2010
Vähän tuppaa naurattamaan tekijöitä
10
08.09.2010
Kaikille paikalla olleille naisille jaettiin ruusu, tai siis 50:lle
12
08.09.2010
Kuka tahansa halukas sai osallistua puiden istutukseen
6
08.09.2010
Vesi vaan oli unohtunu istutushommista
2
08.09.2010
Ortodoksipappi Isä Hariton piti puheen, jossa esitti toiveensa, että kirsikkapuut saisivat kasvaa rauhassa kaikkien ilona
4
08.09.2010
Vihkiveden pirskotus vuorossa
2
08.09.2010
Jokainen puu sai osansa
2
08.09.2010
Loppuvesi huiskastiin yleisön sekaan
2
08.09.2010
Tohtorinpolun silta
7
08.09.2010
Olihan sitä lunta jo joulukuun lopulla paljon
29.12.2010
Näkymä sillalta Citymarketin ja Kirkkolaakson Kauppakeskuksen suuntaan
Kirsikkapuut oikealla
08.09.2010
Joulukuinen kuvaus sillalle, jo oli pimeää ennen neljää
29.12.2010
Silalla on levähdyspenkit molemmin puolin
6
08.09.2010
Kirkkonummen keskustan suuntaan
29.12.2010
Sillalta alas puroon
5
08.09.2010
Sillalta etelän suuntaan
08.09.2010
Kuntalaisia siltaa ihmettelemässä 
Taustalla Kirkkonummen keskusta
6
08.09.2010
Sillalta etelään päin
29.12.2010
Vähissä on vesi kuivan kesän jälkeen, keväällä on tilanne toinen
6
08.09.2010
Tohtorinpolku jatkuu taustalla ylös Heikkilään
3
08.09.2010
Esiintyjä oli naiseksi pukeutunut mies
4
08.09.2010
Tilaisuus on ohi, kunnanjohtaja heilauttaa kättä
9
08.09.2010